Yhteistyökumppanimme Mediakasvatusseuran puheenvuoropalstalla johtajamme Kristian Kiili kirjoittaa otsikolla: "Tilastoilla ja diagrammeilla voidaan johtaa harhaan". Hankkeessamme tutkimme esimerkiksi yläkouluikäisten diagrammien kriittistä lukutaitoa sekä sitä, miten diagrammeja käsitellään koulujen käyttöön tarkoitetuissa kustantajien oppimateriaaleissa. Lue alustavista tutkimustuloksista uudesta blogistamme.
Suomen suurin digitaalisen koulutuksen tapahtuma ITK-konferenssi on palannut aurinkoiselle paikalleen huhtikuuhun ja lukuviikkoa samalla viettäen olemme näytteilleasettajana yhdessä Literacy-ohjelman toisen hankkeen Finscin kanssa. Lisäksi Areena-salissa pe 21.4. klo 12-12.45 puhetta lukemisesta, oppimateriaaleista ja tunteista virittelevät johtajamme Kristian Kiili, tutkijamme Riikka Anttonen sekä Finsci-hankkeen johtaja Johanna Kaakinen.
Hankkeemme ensimmäinen tutkimusperustainen koulutuspoliittinen politiikkasuositus on julkaistu teemanaan "Nuoret tarvitsevat enemmän tukea kriittiseen lukemiseen". Suosittelemme mm. kriittisen lukutaidon näkymistä selvemmin valtakunnallisissa ja paikallisissa opetussuunitelmissa sekä kriittisen lukutaidon opetuksen tehostamista. Tutustu suositukseemme STN:n sivuilla tai omilla kotisivuillamme.
Uudessa blogissamme kerromme Finsci-hankkeen kanssa kehittämästämme Huuhaa-tehtaasta, jonka olemme toteuttaneet lukiolaisille Tieteen päivien Nuorten Päivässä 13.1. Helsingissä sekä Joensuun pääkirjastolla 8.2. Huuhaa-tehtaassa nuoret keksivät Puppureseptin avulla uskottavaa mutta epäluotettavaa huuhaata ja oppivat samalla tunnistamaan nettisisältöjen luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Oppitunnin lopuksi voidaan palkita ryhmä, joka kehitti uskottavimman Huuhaa-väitteen perusteluineen.
Kutsuimme hankkeemme Advisory board meetingin jäsenet luoksemme talviseen Helsinkiin. Vieraaksemme pääsivät professorit Panaiyota Kendeou, Jeff Greene ja Sylvester Arnaub - online myös professorit Julie Coiro ja Sonia Livingstone. Päivien aikana kuulimme sekä vieraidemme että tutkijoideme innostavia esityksiä, kävimme syventäviä keskusteluja, suunnittelimme tulevaa sekä tutustutimme vieraat mm. Löylyyn ja Oodi-rakennukseen.