Tutkijoidemme esityksiä esimerkiksi lukutaidon kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä ja luokanopettajaopiskelijoiden kriittiseen nettilukemiseen ja sen opettamiseen liittyvästä minäpystyvyydestä on esillä eTed-verkoston Opettajankoulutuspäivillä 17.8. Jyväskylän yliopistossa. Posterina esittelemme myös viime keväänä julkistettua politiikkasuositustamme: "Nuoret tarvitsevat enemmän tukea kriittiseen lukemiseen".
Professori Julie Coiro, Rhode Islandin yliopistosta on tutkimusvierailulla Tampereen yliopistossa kolmen kuukauden ajan. Professori Coiro on Critical-hankkeen "Advisory Board":n jäsen. Vierailun alkajaisiksi Tampereen tiimi järjestää tervetuliaisseminaarin. Lue lisää täältä.
Annika Svedholm-Häkkinen ja Carita Kiili esittelivät alustavia tuloksia lukiolaisten kriittisestä lukutaidosta "Society for Text and Discourse" konferenssissa Oslossa. Kurkkaa posterista, miten analyyttiset ajattelutaidot olivat yhteydessä kriittiseen lukutaitoon. Tutkimus jatkuu syksyllä.
Tutkijamme Riikka Anttosen juuri julkaistussa ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa selvitettiin, miten kuudesluokkalaisten minäpystyvyyden kokemukset olivat yhteydessä heidän nettitekstien luotettavuuden arviointitaitoihinsa. Tutkimuksessa minäpystyvyys selitti kuudesluokkalaisten taitoja varmentaa luotettavampien nettitekstien luotettavuus, mutta ei heidän taitojaan kyseenalaistaa epäluotettavampien nettitekstien luotettavuus. Open access -artikkeli vapaasti luettavissa täällä.
Olemme mukana ilmaisessa ja kansainvälisessä European Dialogue on Internet Governance 2023 -konferenssissa Tampereen yliopistossa. Tutkijamme Laura Kanniainen ja Reijo Kupiainen esittelevät tiistain 20.6. sessiossa klo 15-15.45 hanketamme sekä tuoreita tutkimustuloksia nuorten kriittisestä lukutaidosta.
Tutkijamme ja mediakasvatuksen lehtori Reijo Kupiainen Tampereen yliopistosta kirjoittaa uusimmassa filosofisessa aikakausilehdessä Niin & näin otsikolla "Tiedollinen luottamus – Voimmeko luottaa muilta saamaamme tietoon?". Artikkelissaan hän mm. pohtii luottamusta asiantuntijoihin ja tietoon erilaisista filosofisista näkökulmista.