9 lokakuun, 2024
Tutkijamme Carita Kiili ja Pirjo Kulju Tampereen yliopistosta kouluttavat ke 9.10. klo 10.30-12 opettajia yhteistyökumppanimme Opetushallituksen suomen kielen ja kirjallisuuden opetuksen yhteisillä kehittämispäivillä Helsingissä teemanaan "Kirjoittaminen useiden asiatekstien pohjalta: tehtäväidea lähteistämisen opettamiseen". Tehtävää on jo testattu Hämeenkyrön lukiossa ja lukiolaiset antoivat siitä rohkaisevaa palautetta.
26 syyskuun, 2024
LitM Henri Lahti väittelee pe 27.9. klo 12 Jyväskylän yliopistossa nuorten sosiaalisen median käytöstä ja sen merkityksestä terveydelle. Väitöstutkimuksen mukaan vanhempien tuki, terveyden lukutaito ja tunneäly suojaavat nuorta sosiaalisen median ongelmakäytöltä. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös hankkeessamme Delphi-metodilla kerättyä asiantuntija-aineistoa ja sen pääohjaajana on toiminut työpakettimme vetäjä Leena Paakkari.
25 syyskuun, 2024
Yhteiskehittelyn hengessä vuorovaikutusvastaavamme Elina Hämäläinen matkusti Oulun kirjastolle yhdessä sisarhankkeemme Finscin johtajan Turun yliopiston apulaisprofessori Johanna Kaakisen ja koordinaattori Daria Pritupin kanssa. Kirjastolle kokoontui 16 innokasta ja idearikasta henkilökunnan edustajaa ideoimaan tulevaa yhteistyötä teemalla "miten suojautua humpuukilta" eli kriittisen lukutaidon edistämisen merkeissä.
19 syyskuun, 2024
Järjestämme Tutkijoiden yö -tapahtumassa pe 27.9. työpajoja koululais- ja opiskelijaryhmille klo 9-15. Jyväskylän yliopiston Lähde-pääkirjastossa harjoitellaan kriittistä nettilukemista --> ryhmien ilmoittautuminen. Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella puolestaan testataan geomediataitoja eli eli voidaanko kartoilla, diagrammmeilla, valokuvilla ja muilla geomedian muodoilla johtaa sinut harhaan --> ryhmien ilmoittautuminen.
10 syyskuun, 2024
Väitöskirjatutkija Riikka Anttonen Tampereen yliopistosta on saanut Earli SIG2 -konferenssissa Valenciassa nuoren tutkijan palkinnon parhaasta suullisesta esityksestä. Riikka esitteli konferenssissa juuri julkaistun toisen väitöskirja-artikkelinsa tuloksia tarinallisten ja ei-tarinallisten opetusvideoiden hyödyistä kriittisen nettilukemisen taitojen opettamisessa kuudesluokkalaisille. Väitöskirjaa ohjaavat tutkijamme Carita Kiili ja Kristian Kiili Tampereen yliopistosta sekä Eija Räikkönen Jyväskylän yliopistosta.
9 syyskuun, 2024
STN:n rahoittama Literacy-ohjelma järjestää kansainvälisen lukutaitopäivän (8.9.) kunniaksi webinaarisarjan yhteistyössä ITK-konferenssin kanssa. Ti 17.9. sisarhankkeemme Finsci esittelee tiedepääoman ja tiedelukutaidon kartuttamiseen suunniteltuja käytännön työkaluja ja menetelmiä. Oma webinaarimme on ti 8.10., jolloin tutkijoidemme Helka Hirvosen ja Panu Lammin johdolla paneudutaan diagrammien ja teemakarttojen kriittisen lukemisen tärkeyteen - tule mukaan!
1 8 9 10 11 12 35